Bella Vanillan 9 kuukauden hiljaisuus

En tiedä käykö täällä blogissani enää kukaan lukemassa, mutta halusin vain piipahtaa ilmoittelemassa syyn pieneen bloggailuhiljaisuuteen. Meille syntyi pieni ruokailija joulukuun puolivälissä ja raskausaikana en oikein ollut kokkailutuulella. En tiedä onko muilla käynyt raskausaikana niin, että ruokamakunne on täysin heittänyt häränpyllyä? En oikein uskaltanut kertoa julkisesti raskaudestani ja tuntui todella tyhmältä, että olisin tehnyt juttuja lukuisista pottu- ja lihakastikeaterioistani. Ruokavalioni taantui täysin lapsuuteni makumaailmoihin ja mikään ihmeellinen eikä eksoottinen todellakaan maistunut. Nyt olen palaillut takaisin ihanien homejuustojen ja raakojen kalojen pariin, niin katsotaan ehdinkö vuonna 2010 tietokoneen ääreen vaipanvaihdon ohella! Pahoitteluni kaikille kommentoijille jotka ovat syksyn aikana jääneet enemmän tai vähemmän vastausta vaille.

Hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille!!

R <3

26 Responses to “Bella Vanillan 9 kuukauden hiljaisuus”

  1. Risulinna says:

    Paljon paljon onnea pikkuisesta! Ymmärrän kyllä niin hyvin tuon mitä kirjoitit ruokahalujen muuttumisesta. Odotan itse parhaillaan esikoista, ja ihan älyttömän monet suosikkiraaka-aineeni olen joutunut pistämään hyllylle, koska ne ei vain maistu.. ja kaikki aivan yllättäen. Pidän itsekin ihan perinteisistä ruuista tällä hetkellä.. mistähän sekin johtuu :) No, rajoituksiahan on raskaana olevalle.. joten ainakin joulu on ollut melkoista välttelyä :(

    No joka tapauksessa, kiva kun kerroit ilouutisen. Oikeen paljon onnea koko perheelle ja toivottavasti kuullaan sinusta ja kokkailuistanne taas!

  2. Yaelian says:

    Vai tuollaista olet leiponut tämän tauon aikana ;-)
    Mahtavan paljon onnea pikkuisen johdosta, kyllä tuon hiljaisuuden nyt ihan ymmärtääkin.Mutta ihanaa,että piipahdit tänne kertomaan;blogiasi on kaivattu!

  3. pinea says:

    Oijoi! Onnittelut :D Ja kiva kuulla sinusta taas!
    t.kvaak-pinea

  4. Mari says:

    Alkoi melkein itkettämään. Vauvakuumetta minulla, kuka ties, mutta onnea uuteen maailman matkaajaan :)

  5. oliivia says:

    Oi miten ihanaa! Oikein paljon onnea pikkuisen johdosta. Kiva kuulla sinusta, oikein hyvää alkavaa vuotta ja toivottavasti aina silloin tällöin ehdit postailemaankin :)

  6. Hanna says:

    Onnittelut ja tervetuloa takaisin!

    Voi kun itsekin pääsisi näihin leipomispuuhiin.

  7. Krisu says:

    Oi-oi-oi!!!! Suurenmoisia uutisia, suloista kerrassaan! Onnea koko perheelle! Tyttö vai poika?

  8. Merituuli says:

    Voi miten ihana uutinen! Siis vauva, ja se ettet ole kokonaan lopettanut blogin pitämistä! Täytyy tunnustaa että minulla on ollut sinua välillä ihan ikävä!

    En muista itse vastaavaa eksoottisuusällöä, lähinnä muistan miten mieli teki kaikenmoista raikasta, kuten vaikkapa sitrushedelmiä. ja niitä kiellettyjä aineita…Meillä nyt ei niin kauhean eksottisia yleensä syödäkään.

    Paljon rakkaudentäyteisiä päiviä koko perheelle!

    Pikkuisen ääni kajahtaa
    ylitse kaiken muun,
    polkuja uusia kuljettaa
    maailmaan salattuun.
    -Anna-Mari Kaskinen-

  9. TiV says:

    Onneksi olkoon!!!!!! Kyllä me täällä ollaan :)

  10. TANJA says:

    Mäkin kävin täällä kurkkimassa, josko päivityksiä olisi tullut ja nyt oli :) En osannut huolestua, kun jotenkin tuntui, ettei sellaista hätää ole. Ihana kuulla näin iloisia uutisia ja ehkä päästä nauttimaan taas resepteistä, jos ehdit niitä tänne laittamaan. Onnellista uutta vuotta!

  11. Irenekin says:

    Onnea iloisen uutisen johdosta ja oikein ihanaa alkanutta vuotta! On täällä aina välillä käyty kurkkailemassa :) .

  12. Laura says:

    Onnea ihanasta pikkuisesta ja tervetuloa takaisin patojen ääreen!

  13. Vellipoika says:

    Ihana uutinen, rutkasti onnea! Kyllä täällä käydään reseptejä kurkkimassa. Minä muistan raskauden aikaisista ruokamieltymyksistä sen, että kaikki maistui. 9kk:n huonovointisuus pysyi loitolla ainoastaan syömällä

  14. Päivi says:

    Onnea vauvan syntymän johdosta! Olen uusi seurailija blogissasi, mutta seurailla meinasin jatkossakin. Linkitin sinut omille sivuilleni.

  15. Elisabet says:

    Voih, onneksi olkoon! En osannut ollenkaan epäillä että blogi-hiljaisuus johtuisi perhelisäyksestä :) Ja toimiihan ne vanhatkin reseptit joten ei kannata meidän lukjoiden takia ottaa stressiä, kun tekemistä varmaan muutenkin riittää :) Onnea vielä!

  16. Ellis says:

    Mäkin kävin täällä uteliaisuuttani kurkkaamassa että onko eloa, ja vautsi, ihana uutinen! Onneksi olkoon ensinnäkin! Ja olis tosi kiva saada jatkoa hienolla blogillesi mikäli tuoreilta äidin kiireiltä ehdit. :)

  17. Satu says:

    Onneksi olkoon. Aikoinaan, enemmän kokatessa, vierailin sivuillasi säännöllisesti ja nyt, pitkästä aikaa täällä käydessäni sain lukea hyviä uutisia. Suuresti onnea teille <3

  18. arleena says:

    Oikein paljon onnea uudelle tulokkaalle ja perheelle.
    Mukavaa uuden vuoden jatkoa.

  19. Anna says:

    Vauvaonnittelut! :) Mukavaa kuulla että sinulle ja perheelle kuuluu hyvää :)

  20. Rauna says:

    Oi, onnittelut!

  21. Oi ihanaa, paljon onnea!!
    Mulla kävi omasta kokemuksesta jossain vaiheessa mielessä, että oliskohan vauva tulossa :)
    Meidän pieni syntyi elokuussa, ja blogi oli aika hunningolla koko alkuvuoden siihen asti. Mä en kestänyt ollenkaan ruoan käristyksen hajua. Pystyin kyllä jotenkin syömään jos en ollut paikalla kun ruokaa tehtiin, mut ei se mitenkään nautinnollista ollut… Ja siitä ei kauheasti ruokablogi aineistoa syntynyt ;)
    Musta on ollut kiva kirjoitella nyt taas vauvan nukkuessa, toivottavasti sinullekin syttyy uusi kipinä blogin jatkamiseen! Onnea vielä!

  22. Sindu says:

    Oh! Onnea ja tervetuloa takaisin! Toivottavasti jaksat taas jatkaa blogiasi!

  23. Nelle says:

    Joidenkn juttujen tekemiseen vaan menee oma aikansa, onnea uudelle perheenjäsenelle. :) Ja Kivaa kun saadaan sut takaisin.

  24. Papsu says:

    Onnea pikkuisesta!!! Kyllä täällä sivuilla käydään kattelemassa, vaikkei aina puumerkkiä jätetäkkään=) Mulla raskausaikana oli kauhee vimma leipoo….. ja vielä niitä perinne juttuja. Niin ja ruuat kans, “vanhanaikaista” piti koklata ja maistuihan se safka muutenkin….

  25. Anni says:

    Onnea pienen salaisen tulokkaan johdosta :) !

    Piipahdin todella pitkästä aikaa omaankin blogiini jota en ole valitettavasti vain jaksanut aloittaa uudelleen. Pidän silti yllä ajatusta jatkamisesta ja haen inspiraatiota, ja käyn siiheksi lueskelemassa sinun kuulumisiasi. Voisithan yhdistää nyt äitiyden ja ruuan :) ?

  26. katriina says:

    Onnea! Ihmettelin kyllä, mitä tälle hienolle blogille on tapahtunut. Syy hiljaisuuteen on mitä parhain:)

Leave a Reply