Kesäisiä Drinkkejä

Kesälomat alkavat minun osaltani olla ohi, mutta toivottavasti nämä ihanat lämpimät ilmat jatkuvat vielä piiiitkäään! Koko kesä on mennyt ihan hunningolla syömisten kannalta ja hellan ääreen olen eksynyt liian harvoin. Viime viikonloppuna oli aivan ihanaa pitkästä aikaa kokkailla kaikkea kivaa. Tein tuttua mysliä, kokeilin uutta linssireseptiä (josta puuttui kaikki tärkeät ainekset, kun en edes tiennyt mitä kaapistani löytyy) ja pyöräytin anopilta saamistani mustikoista pari herkullista piirakkaa.

Olemme kuitenkin kesällä ehtineet juhlia ystävien kanssa, joka on mielestäni ehdottomasti parasta ajanvietettä. Kutsuimme kymmenisen ystävää drinkeille ja ruoan pariin. Mukana oli muutamia alkoholittomia juhlijoita joita varten löysin aivan ihania alkoholittomia drinkkireseptejä. Mikä on mukavampaa, kuin vaikka töiden jälkeen istuu lämpimässä ulkona ihanan jäisen mehudrinkin kanssa.

Ehdoton oma suosikkini oli alkoholiton Mai Tai joka on yksi alkoholillisista lempparidrinkeistäni. Kaikki ainekset drinkkeihin on saatavissa tavallisista kaupoista ja Alkosta. Grenadiinin ostin tukusta, mutta sitä myydään myös Alkossa hieman kalliimpaan hintaan. Las Vegasista minulla ei ole valokuvaa, mutta on melkein saman näköinen kuin alla oleva Mai Taikin.

Hyvää alkanutta elokuuta!!

Virgin Mai Tai

1dl ananasmehua

0,5dl soodaa/vichyä

1rkl punaista grenadiiniä

0,5dl appelsiinimehua

1rkl kookoskermaa/maitoa

Sekoita ainekset korkeassa lasissa ja tarjoile jäiden kanssa. Jos haluat korkean drinkin tuplaa ainekset.

Las Vegas

6cl appelsiinimehua

6cl ginger alea

1cl grenadiiniä

jääpaloja

ananslohko koristeluun

Sekoita ainekset korkeassa lasissa. Koristele ananaksella.

Tämä drinkkiresepti on David Biggsin kirjasta Sekoita omat cocktailisi. Korvasimme Coconut Creamin Malibulla.

Blue Hawaiian

Yksi osa Blue CuraCaoa

Kaksi osaa Malibua

Kaksi osaa valkoista rommia

Neljä osaa ananasmehua

jäämurskaa

Sekoita ainekset tehosekoittimessa ja tarjoile suuressa viinilasissa.

12 Responses to “Kesäisiä Drinkkejä”

  1. Yaelian says:

    Kiva taas nähdä sulta postaus!
    Ihania drinksukuvia, ja tuo MaiTai kuulostaa tosi ihanalta!

  2. Rossana says:

    Yaelian: Olikin kiva tehdä pitkästä aikaa postaus :D Mai Tai on ihanaa. Oikein kylmänä jäiden kanssa!

  3. arleena says:

    Drinkit ovat just sopivasti, vielä riittää lämpimiä elokuun iltoja.
    Kokeillaan.

  4. Elisabet says:

    Ihania drinkki reseptejä :)

  5. IreneKin says:

    Kiva, kun postaat taas! Kokeilin eilen tuota Virgin Mai Taita, ja oli tosi hyvää! Miten saat tummemman oranssin jäämään lasin alaosaan: laitatko grenadiinin lasin pohjalle tms? Kuvassa hienon kaksivärinen… Entä alkoholillisen Mai Tain, teetkö sen samalla pohjalla vai miten, jos saa udella…? Kiitos tosi hyvästä reseptistä!

  6. Rossana says:

    Arleena: Kesällä on ihana juoda kylmiä, hedelmäisiä juomia!

    Elisabet: Kiitos :D

    IreneKin: Jos tuota ruoanlaittoa saisi taas vähän elvyteltyä :) No tuo mun väri johtui puhtaasti huonosti sekoitetusta drinkistä. Grenadiini on painunut pohjalle ja aplari+ananas jäänyt pinnalle.

    Nyt täytyy sanoa, että mä en kauheasti ole itse tehnyt drinkkejä, mutta matkoilla olen niitä maistellut. Mojitot, singapore slingit ja Mai Tait ovat olleet suosikkejani. Long island ice teasta tulee vain ongelmia ;D

    Wikistä löytyi Ilmeisesti aito (?) MaiTai resepti. http://en.wikipedia.org/wiki/Mai_Tai

  7. IreneKin says:

    Long Island Ice Tea on…hmm…aika kaukana jääteestä… :) ! Maineensa takia kerran sen rantabaarissa tilasin, enpä taida tilata enää :) . Mutta tuo Mai Tai-linkkisi näyttää ihan toteutettavalta, kiitos! (Joissakin googlen ohjeissa oli tehty Mai Tai tosi monella liköörillä, näytti epäilyttältä; linkkisi paljon parempi!)

  8. Laura says:

    Oi näitä kesäisiä drinkkejä, tulin kaivamaan ihan muita reseptejä, mutta nää drinksut vei mennessään ;) Tässä syksyn sateissa on ihan ikävä kesän kepeyttä.

    Käy muuten kurkkaamassa blogissani http://laurantahti.blogspot.com/2009/11/tunnustuksia.html, siellä on jotain sinulle ;)

  9. Pimu says:

    Toi Virgin Mai Tai kuulostaa tosi herkulliselta, pitää vissiin joku kerta kokeilla ;) Lisäsin sinut blogini linkkeihin, toivottavasti et pahastu :) Olet tervetullut vastavierailulle ;)

  10. Rossana says:

    Kiitokset kommenteistanne :) Pimu ja Laura: Käyn mahdollisimman pian vierailulla!

  11. Insanity says:

    Miten ihmeessä miulla on jäänyt lukematta tämä postaus :O Ihan törkeen hyvän näköisiä drinksuja, ja varmasti hyviäkin! Blue Hawaian näyttää ihan erikoisen namilta.

  12. Hienoja kesäisiä drinkkejä. Vielä, kun laitetaan jääpalakone laulamaan, niin pääsee nauttimaan kesähelteestä ja maittavista kylmistä juomista

Leave a Reply