Archive for the ‘muut’ Category

Työpaikan leivontakilpailut osa V ja sitruunaiset mustikkamuffinit

Wednesday, May 27th, 2009

Työpaikallamme käytiin taas kiihkeää leivontakilpailua. Tällä kertaa aiheena oli muffinit ja itsekin ehdin osallistumaan kilpailuun, kun edellinen kääretorttuhaaste jäi minulta valitettavasti väliin. Listasin alapuolelle linkkeineen edelliset leivontakilpailut.

Päätin osallistua kilpailuun mustikkamuffineilla, joiden tekoa olin pitkään halunnut kokeilla. Tietenkin on aina hiukan vaarallista tehdä jotain uutta kilpailuihin, mutta nämä kesäisen mustikkaiset muffinit houkuttelivat kovasti. Mielestäni resepti oli ihan onnistunut.

Mustikoiden kanssa leivottaessa on hyvä muistaa, että mustikka värjää herkästi taikinan tylsän harmaan väriseksi ja kauniin taikinan säilyttämiseksi ei mustikoita kannata sekoittaa suoraan taikinan joukkoon. Lisäsin mustikat vasta kun olin kaatanut taikinan muffinivuokiin. Mustikat vajosivat mukavasti paiston aikana ihan pohjalle asti.

Leivontakilpailut:

1. Mokkapalat

2. Omenapiiras

3. Voitaikina

4. Kääretorttu (en osallistunut)

5. Muffinit

Tässä kaikki neljä herkullista kilpailijaa!

1. Gluteeniton vulkanuslainen keksimuffinssi

2. Minun sitruunaiset mustikkamuffinit

3. Tarzanin banaani-suklaamuffinit

4. Minttusuklaiset arkistomuhvinssit

Tässä vielä yhteiskuvassa kaikki hienot osallistujat!

Maistelu- ja arviointituokio

…ylpeä palkinnon voittaja… Sitruunaiset mustikkamuffinit!! Jaetulle kolmannelle sijalle tulivat keksimuffinit ja suklaa-banaanimuffinit. Hienosti hopealle tulivat minttusuklaamuffinit.

Sitruunaiset mustikkamuffinit

130g sokeria

130g huoneenlämpöistä voita

3 munaa

1tl vaniljauutetta

1tl vaniljasokeria

200g jauhoja

1,5tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

1dl maitoa

1 sitruunan kuori

mustikoita

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Mittaa jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe, suola ja sitruunankuori kulhoon ja sekoita. Mittaa maito ja vaniljauute erilliseen astiaan.

Vatkaa voi ja sokeri tasaiseksi tahnaksi kolmannessa kulhossa. Lisää munat sekoittaen yksi kerrallaan. Lisää kuivia aineita ja vaniljamaitoa vuorotellen sekoittaen. Kaada taikina muffinivuokiin. Lisää päälle mustikat. Älä sekoita mustikoita suoraan taikinaan, ettei taikina värjäytyisi harmaaksi.

Paista uunissa muffinivuokien koosta riippuen n. 20-30 minuuttia.

Kinuskikakku ja epäonnen kinuski

Sunday, May 10th, 2009

Onko teillä jotain ruokia jotka epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen? Minulla tällainen ruoka on niinkin tavallinen kuin pannukakku. Kokeilin muutamia kertoja kotoa muutettuani pannarin tekoa ja kertaakaan en ole onnistunut. Luovutin ja tänäänkin pannari kuuluu niihin ruokiin jota en IKINÄ tee.

Kinuskista meinasi tulla myös yllättävä kompastuskivi itselleni. Minulta pyydettiin apua eräisiin juhliin kinuskin tekoon. En mielelläni tee omiin juhliin saati toisen juhliin jotain sellaista, mitä en ole ennen kokeillut tai sen tekemisessä onnistunut. Pitkin hampain lupauduin kuitenkin kinuskitalkoisiin ja työpaikallani kyselin kokeneilta kinuskin tekijöiltä kaiken mahdollisen maan ja taivaan väliltä, sekä selasin netissä useita kinuskiohjeita. Voitte varmaan jo arvata, että pieleenhän se kinuski meni. Tietenkin…

Kaikki varoittelivat minua liian vähän aikaa keitetystä kinuskista ja kuinka sitä pitää testata vesitilkassa, että kinuski varmasti jähmettyy. Missään ei kuitenkaan mainittu, että kinuskia voi myös keittää aivan liian kauan, jolloin siitä tulee aivan järkyttävän kovaa! Eli jos haluatte kotitekoisen frisbeen keittäkää kinuskia vain tarpeeksi kauan. Voitte kuvitella kuinka noloa oli olla juhlissa, jossa eräältä vieraalta hajosivat hammasraudat ja kinuskit jäivät useimmilta lautaselle syömättä.

Kinuskiepisodista todella ärsyyntyneenä päätin, että leivon vaikka sata kakkua, kunhan saan kinuskini onnistumaan. En voi olla ainoa ihminen, joka ei onnistu näinkin yksinkertaisen asian tekemisessä. No onnistuihan kinuski sitten toisella yrittämällä ja tein tästä äitienpäiväkakun. Luultavasti en kyllä tule enää ikinä tekemään kinuskikakkua uudestaan tai en ainakaan vähään aikaan..

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE!

Kinuskikakku

6 munaa

210g sokeria

210g vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

Vuoan jauhotukseen: voita ja korppujauhoja

Jauhota vuoka. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sihtaa jauhot taikinaan ja nostele taikina varovasti sekaisin. Älä kopisuttele taikinakulhoa. Kaada taikina varovasti vuokaan ja paista kakkua noin 40 minuuttia. Nosta kakku jäähtymään hetkeksi ja poista sitten vuoka.

Täyte

vadelmahilloa

5dl kuohukermaa

1 tölkki rahkaa

1dl sokeria

vaniljauutetta

puolukkamehua

Leikkaa jäähtynyt pohja 3 osaan ja kostuta puolukka mehulla. Laita väleihin vadelmahilloa ja kerma-rahka-sokeri-vaniljaseosta.

Kinuski

2dl kuohukermaa

2dl fariinisokeria

Kiehauta kerma ja sokeri. Anna seoksen poreilla hellalla puolella teholla. Ohjeissa käsketään keitellä  n. 20 minuuttia, mutta omalla keraamisella liedellä poreilua riitti 15 minuuttia ja vesitestillä kinuski jähmettyi lasin pohjalle. Testasin vielä pieneen osaan kakkua ennen kinuskin kaatamista imeytyykö kinuski vai jääkö kakun pinnalle. Kaada kinuski nopeasti kakun pinnalle ja levitä lastalla. Kinuski jähmettyy melko nopeasti, joten levitykseen ei voi käyttää paljoa aikaa. Jäähdytä kinuski ja koristele haluamallasi tavalla.

Harmaa maanantai

Monday, March 9th, 2009

Hyvää harmaata kuvamaanantaita!

Rossana

Mia

Lime maanantai

Monday, March 2nd, 2009

Hyvää limen väristä kuvamaanantaita!!

Rossana

Mia

Hopeinen maanantai

Monday, February 23rd, 2009

Kuvamaanantaimme jatkaa hopeisena. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Mia

Rossana

Kultainen maanantai

Monday, February 16th, 2009

Kuvamaanantai jatkaa kultaisena. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!!

Mia

Rossana

Ruskea maanantai ja äänestyksen tulokset

Monday, February 9th, 2009

Laitan tähän yhteenvetona pollini tulokset. Suuret kiitokset taasen kaikille osallistuneille! Sopivin postaustiheys mielestänne ja myös omasta mielestäni on kolme kertaa viikossa ja tämä vaihtoehto sai 41% äänistänne. Hyvänä kakkosena tuli vaihtoehto ”joka päivä” 32% prosentilla äänistä.

Postaustiheydelle on varmasti tärkeintä, että se on vapaaehtoista eikä väkisin väännettyä. Jos inspiraatioita ei ole, on turhaa varmaan ottaa postauksista paineita. 

Äänestyksen tulokset:

Mikä on mielestäsi sopivin postaustiheys?

  • Kolme kertaa viikossa (41%, 36 Votes)
  • Joka päivä (32%, 28 Votes)
  • Tiheydellä ei ole merkitystä (16%, 14 Votes)
  • Kerran viikossa (10%, 9 Votes)
  • Kerran kuussa (0%, 0 Votes)

Total Voters: 87

Mian ja minun kuvamaanantaimme jatkaa ruskealla värillä. Oikein hyvää viikon alkua kaikille ja minä lähden metsästämään riisijauhoja!

 

Mia

Rossana

Kokkauskurssilla Bangkokissa

Wednesday, February 4th, 2009

Osallistuimme kokkauskurssille Bangkokissa Baipai-kokkikoulussa. En ole aikaisemmin osallistunut kokkauskurssille, joten en oikein tiennyt mitä kurssilta odottaa. Baipailla on hyvä lukujärjestys sivuillaan, josta pystyy valitsemaan mieleisensä päivän kurssin ajankohdaksi. Samaisesta lukujärjestyksestä näkee sillä kurssilla kokkailtavat ruoat. Teimme Suomessa internetissä varauksen kurssille, joka piti vahvistaa viikkoa ennen kurssin alkua soittamalla kurssipaikalle. Kaikki meni kuten sovittiin ja kurssin aamuna Baipain kuski haki meidät hotellilta kokkauspaikalle.

Kurssipaikkamme sijaitsi todella kauniissa Thai-tyylisessä talossa. Kaikki odotuksemme kurssin suhteen palkittiin moninkertaisesti. Henkilökunta osasi hyvin englantia ja ohjeita oli todella helppo seurata. Kurssimme oli täynnä ja 10 hengen ryhmäkoko oli oiken oiva. Meillä oli oikein mukava ryhmä joka koostui Kanadalaisista, Australialaisista ja Taiwanilaisista. Me kolme olimme ainoat suomalaiset kurssilla.

Tämä ihana tummasta puusta oleva avokeittiö toimi opetustilana. Istuimme edessä näkyvän pöydän ympärillä, jossa opettajamme näytti ensin miten ruoat valmistetaan. Tämän jälkeen saimme itse valmistaa ja maistella omat ruoat.  Wokkailu tapahtui kuvassa takana olevissa pisteissä. Olimme valinneet päivän jolla valmistettiin 4 ruokalajin menu: kanaa pandanuslehdessä, ankaa punaisessa curryssa, katkarapuja tamarindikastikkeessa ja meidän kaikkien suosikkia papaijasalaattia.

Ensimmäisenä opettajamme antoi meille palan kurkkua ja tomaatin joista kaiversimme ateriallemme koristeet. Aikamoinen shokkialoitus hauskalle kurssillemme. Tomaatinkuoresta tuli ruusu ja kurkusta kaiversimme lehden ruusulle. Ei ollut mitään ihan helppoa puuhaa tuo vihannesten kaivertaminen näin ensikertalaiselle.

Tässä taivutellaan pandanuksen lehteä kanan paistokoteloksi. Suomessa pandanuksen voi korvata maissin lehdellä joka soveltuu kuulemma mainiosti uppopaistamiseen.

Friteerasimme katkarapuja wokissa ja teimme ihanan makean tamarindikastikkeen rapujen seuralaiseksi. Kuvassa aivan etualalla näkyy tuoreita tamarindeja. Kastikeen teimme tamarinditahnasta.

Tässä porisee tekemäni punainen curry ankalla. Suosikkiruoat kurssilla olivat ehdottomasti kana pandanuksessa ja som tam. Oli ihana maistella ravintoloista tuttuja makuja itsetehtynä. Mukaan kotiin saimme reseptit kaikista tekemistämme ruoista ja hauskat tilannevalokuvat jokaisesta tehtynä jääkaappimagneetin muotoon.

Koko kurssi ruokalajeineen ja kuljetuksineen maksoi 1800 bahtia joka on karkeasti noin 40 euroa. Ehdottamasti yksi parhaimmista elämyksistämme lomalla. Kaikilla oli hauskaa ja kurssi oli juuri sopivan pituinen. Ulkomaisten kurssikavereiden kanssa oli mukava verestää hieman ruosteessa olevaa englantia ja jutella maailman menosta.

Katuruokaa

Monday, February 2nd, 2009

Kadulla ruokailu on todella suosittua ja uskomattoman halpaa Kaakkois-Aasiassa. Hyvänä vinkkinä kojuruokailua harrastavalle olen monelta kuullut, että syödä kannattaa kojusta missä on paljon asiakkaita ja ruoka ei ole seisoneen näköistä. Simpukat ja muut lämmölle herkät ruoat monet jättää suosiolla väliin kokonaan. Taiwanilaisen pariskunnan kanssa juttelimme kojuruokailusta ja hekin aivan yleisesti välttelivät omassa kotimaassaan epäsuosittuja kojuja, koska näissä vaanii vatsataudin vaara.

Katuelämän seurailu ja kojujen ihmettely on mukavaa ajanvietettä matkoilla. Toreilla kojuista ostavat pääasiassa paikalliset ruokansa ja ovat sen takia oikein mukavia aidon hintatason ja ruoan mittareita. Thaimaahan mentäessä on hauskaa mielenkiinnosta ottaa mukaan vaikkapa kopio thainumeroista, jotka näkee useasti kirjoitettuna englanninkielisen hinnan perään. Turisti huomaa (jos huomaa) monesti maksavansa kaikesta moninkertaisia hintoja thaimaalaisiin verrattuna. Huumoria herätti edellisellä matkalla pyydetty 200 Bahtin kansallispuistomaksu, joka maksoi paikallisille 20 Bahtia. Kiltisti maksoimme ja mietimme toimisiko sama Suomessa…

Myönnän olevani melkoisen arka kokeilemaan mitään katukeittiöistä ja monin paikoin ruoanlaitto ei näytä länsimaisen silmään kovin hygieeniseltä. Kammon kaikkea toriruokaa kohtaan sain heti ensimmäisellä kaukomatkallani, jolloin sain melkoisen hankalan ja pitkäaikaisen pöpön kotiin viemisiksi.  Ennen jokaista reissuani mietin, että nyt olisi mukavaa kokeilla kojuruokailua, mutta paikalle saavuttaessa menee useinmiten pupu pöksyyn.

Herkkulliselta tuoksuvat grilliherkut käyvät kaupaksi hyvin Bangkokin kaduilla.

Nykyään suhtaudun kaukomatkoilla ravintolaruokailuun jo melkoisella rentoudella. Jos paikka on täynnä asiakkaita ja varsinkin paikallisia, syön melkoisen huoletta kaiken tarjotun. Mitään ihmeempää ei ole sattunut ensimmäisen ikävän kokemukseni jälkeen.

Suositun thaimaalaisen papaijasalaatin Som Tamin myyntikoju. Tähän ihanaan salaattiin, jota laitoimme myös kokkauskurssilla postailen reseptin myöhemmin.

Vihannesten myyntiä Bangkokissa

Tämä kuva on otettu Bangkokissa Silomin poikkikadulla olevalta torilta, jonne oli jäetetty yöksi lämpimään sian ruhot odottelemaan aamun asiakkaita.

Herkkukoju Kuala Lumpurissa. Mausteet ja kuivatut hedelmät ovat mukavia tuliaisia kotiin toreilta. Muutamalla sentillä saa vaikkapa ihanan ison pussin kuivattuja tulisia chilejä tai herkullisia sokeroituja lootuksen juuririnkuloita.

Tuoreita hedelmiä Kuala Lumpurissa.

Aurinkoiset terveiset Bangkokista ja Kuala Lumpurista!

Saturday, January 31st, 2009

Loma on lomittu ja D-vitamiiniakut ovat hetkeksi ladattu. Oli ihanaa nauttia lämmöstä jota talvisin niin kovasti kaipaan ja mukavaa oli palata kotiin auringon paisteeseen. Aamusella Ikeaan rynnistäessäni (Malesiasta ostamieni verhojen piti heti päästä ikkunalle tankoon) ilmassa leijaili pieniä lumihiutaleita jotka näyttivät auringossa hopeahileeltä.

Ruokatuliasia tulikin sitten osteltua aika paljon muiden tuliaisten muassa ja laukku irvistelikin aika tavalla, kun pakkaamisen hetki koitti. Kävimme Bangkokissa antoisalla kokkauskurssilla josta kirjoittelen myöhemmin. Kuala Lumpurissa tuli ostoksilla pyörittyä suurin osa vietetyistä kolmesta päivästä. Katuruokailu jäi valitettavasti lupauksistani huolimatta vähemmälle, mutta kertoilen lisää kojuista ja toreista tulevassa postauksessa.

Ravintoloissa kävimme paljon ja maistelimmekin huolella eri maiden keittiöitä. Herkkuhetkikisi taisivat yhteisen mielipiteen mukaan muodostua Kuala Lumpurissa meksikolainen ravintola sekä puolen litran lattetuopit ja Bangkokissa kiinalaisen uudenvuoden juhlan viimeisenä päivänä nautittu kiinalainen illallinen.

Yläpuolella oleva hauska kuva (aukeaa klikkaamalla suuremmaksi) on napattu Bangkokissa Siamin asemalta lähtevältä Sky Walkilta. Kuvassa pihalla näkyy 4 naista viettämässä rattoisaa lounashetkeä kuhisevan sillan alapuolella.

Kirjatuliaisia olisin ostellut paljonkin enemmän kuin nämä kuusi, mutta painavan laukkuni takia en uskaltanut enempää ostella. Kirjat ovat ostettu Kuala Lumpurin mainiosta Kinokuniyasta ja Bangkokin Asia Booksista. Ihanan Dessert First-blogin Anita Chun Field Guide to Cookies-kirjan bongasin Kuala Lumpurin lentokentältä ja se oli aivan pakko ostaa viimeisillä ringgiteillä. Huntsmanin ja Wynnen Sky High on kirja kolmikerroksisista täytekakuista. Kolme alinta ovat malesialaisen ruoan kirjoja ja Anthonyn mahtavat kirjat olivat minulla allaslukemisena..

Leivontatarpeita ostelin melkoisen paljon. Bangkokin Central Worldin Isetanista bongasin uskomattoman halvalla vaniljauutetetta. Yksi 59ml pullollinen maksoi karkeasti 4 euroa, kun meillä myytävä NoMUn uute maksaa parisen kymppiä 100ml. Laadullista eroa en osaa sanoa, mutta on NoMUn purkki ainakin hienompi. Suklaauutetta ostin pullollisen Malesiasta ja sitä on mukava kokeilla suklaaleivonnaisiin. Vihdoin onnistuin myös löytämään Matchaa Isetanista ja ostinpa purkin cream of tartariakin. M&M-karkit olivat tietenkin pakollinen tuliainen…

Nuudeleita, mausteita, ruokosokeria, kiinalaista riisiviiniä (jota sopisi Alkostakin saavan), makeaa soijakastiketta ja kuivattuja katkarapuja ostelin ruoanlaittoa varten. Mies toi useamman pussillisen wasabiherneitä, jotka kuulemma maistuvat parhaalta kokiksen kera. Muutama pullollinen Tabascoa ja tietenkin söpö vaniljalta tuoksuva pullan näköinen rannetuki/stressilelu. En tiennyt tarvitsevani moista ennenkuin sellaisen näin…