Archive for the ‘aasialainen’ Category

Kenraali Tson kanaa

Sunday, December 21st, 2008

Tämä todella maukas kanawokki on nimetty Kiinassa Yunnanin provinssissa 1800-luvulla eläneen kenraalin mukaan. Resepti on kuitenkin ilmeisesti Pohjois-Amerikkalaista alkuperää ja hyvin tunnettu siellä kiinalaisissa ravintoloissa. Käytin tähän ruokaan HK:n Kariniemen marinoimattomia kananpojan fileepihvejä, joihin käytin saamani HK:n lahjakortin. Olen tehnyt tämän ruoan parisen kertaa sitruunankuorella, mutta nyt kaapissamme ei ollut kuin limeä niin kokeilin sillä ja lopputulos oli ehkä vielä parempi limellä kuin sitruunalla.

Kenraali Tson Kanaa

2rkl kiinalaista riisiviiniä/kuivaa sherryä

1rkl maizenaa

80ml tumaa soijaa

3tl seesamiöljyä

900g kanan marinoimattomia rintafileitä kuutioituna

2 palaa sitruunan kuorta/limen kuorta

1,25dl öljyä

2tl kuivattuja chilihiutaleita

2rkl tuoretta inkivääriä

120g ohueksi viipaloitua kevätsipulia/purjoa

0,5tl suolaa

2tl sokeria

Yhdistä riisiviini, maizena, 2rkl soijakastiketta ja 2tl seesamiöljyä kulhossa ja kana. Sekoita, peitä ja laita jääkaappiin marinoitumaan tunniksi.

Kuumenna öljy wokissa todella kuumaksi. Paista kanoja useassa erässä kunnes ovat juuri kypsiä ja hieman ruskettuneita. Laita kanat valumaan paiston jälkeen siivilään.

Valuta öljy pois wokista ja jätä 1 rkl öljyä paistamiseen. Kuumenna wokki uudestaan kuumaksi ja lisää chili ja inkivääri. Wokka  10 sekunttia ja laita kanat takaisin wokkiin. Lisää kevätsipuli, sokeri, sitruunan kuori, soijakastike ja seesamiöljy ja 0,5tl suolaa. Wokkaile 2-3 minuuttia. Koristele kevätsipulilla ja tarjoile riisin kera.

Kalacurry

Thursday, December 11th, 2008

Minulle käy aika useasti, että löydän jonkun ihanan reseptin ja lähden muistin varaisesti ostamaan aineksia kaupasta. Kotiin tultuani huomaan, että puolet aineista puuttuu ja alan etsimään uutta sopivampaa reseptiä ruoalleni. Tämän piti olla malesialaista kalaa chilillä, josta sitten tuli kalacurry ilman Malesiaa. Noh vaikkutteet ovat Malesiassa, mutta esimerkiksi malesialaisessa kalacurryssä käytetty kalacurryjauhe ei todellakaan kuulunut maustekaappini aarteisiin. Olen jonkin aikaa katsastellut internetistä malesialaisia reseptejä ja ruokia tulevaa talvilomaa fiilistellen. Malesialaista ruokaa en ole pahemmin koskaan syönyt lukuun ottamatta jotain nasi-alkuisia wokkiruokia, jonka aitoudesta en mene takuuseen.

Kalacurry

3rkl tamarindia/sitruunan mehua

4dl vettä

öljyä

1tl nigellan siemeniä

1/4tl sarviapilan siemeniä

1tl jeeran siemeniä

muutama kuivattu curryn lehti

kuivattua chilimurskaa maun mukaan

2-3 shalottisipulia

3 kynttä valkosipulia murskattuna

1tl tuoretta inkivääriä raastettuna

1tlk kookosmaitoa

hipaus kurkumaa

400g pangasiuksen paloja (tai muuta valkoista kalaa)

Tuoretta korianteria

Laita tamarindi likoamaan veteen n. 15 minuutiksi. Siivilöi vesi talteen.

Laita wokkiin tai pannuun öljyä ja kuumenna. Lisää siemenet, curryn lehdet ja chili ja paista minuutti. Lisää sipulit ja inkivääri ja paistele keskilämmöllä n. 10 minuuttia. Lisää tamarindivesi ja kookosmaito sekä kurkuma. Kiehauta neste. Lisää kalan palat ja ja keitä kypsäksi. Koristele korianterilla ja syö riisin kera.

Höyrytetty sitruunaruohokana paksoilla

Monday, August 18th, 2008

Höyrytetty kana kuulostaa mauttomalta ja kumimaiselta. Ei kuitenkaan pidä antaa ennakkoluuloilleen valtaa ja jättää tätä reseptiä höyrytyksen takia kokeilematta. Lupaan, että höyrytyksessä käytetty sitruunaruoho, inkivääri ja sitruuna tuovat upean maun tälle kanalle. Voit käyttää höyrytykseen bambukoreja tai metallista höyrytyskuppia. (Tai mikä hörytyshärveli kotoasi löytyykään). Itselläni on riisinkeittimessä höyrytysosa, jossa tämä kana valmistui näppärästi. Kastikkeessa on käytetty ketjap manista, indonesialaista makeaa soijakastiketta, jota löytyy ihan tavallisista vähän isommista ruokakaupoista. Luulisin, että ketjap maniksen voi korvata lisäämällä soijaan tummaa sokeria.

Inspiraation ihanan pinkkiin liinaan sain ihania valokuvia ja juttuja sisältävästä Omenapuun alla-blogista. Harmikseni en löytänyt samoja tabletteja enää, mitä Katriinalla blogissaan oli, mutta kangaskauppa pelasti minut onneksi!
Höyrytetty sitruunaruohokana paksoilla

4 kanan rintafilettä
2 sitruunaruohoa
tuoretta inkivääriä
1 sitruuna/lime
5 dl kanalientä/kasvislientä
paksoita (pinaattikiinankaali, bok choy)
nuudeleita

Kastike:

0,5 dl kecap manista (ketjap manis)
0,5 dl soijaa
1 tl seesamiöljyä

koristeeksi seesaminsiemeniä

Halkaise kananfileet ja täytä raastetulla inkiväärillä, sitruunansiivuilla ja halkaistulla sitruunaruoholla. Laita höyrytysvedeksi kanaliemi ja aseta höyrytin liemen päälle kanoineen höyryyntymään n. 15 minuutiksi. Valmista kastike. Höyrytä paksoita 3 minuuttia ja keitä nuudelit ohjeen mukaan. Aseta kanat ja nuudelit sekä paksoi lautaselle ja kaada kanalientä päälle. Kaada kastiketta ja ripottele seesaminsiemenet koristeeksi.

Nuudelikeitto

Sunday, August 3rd, 2008


Kesäloma alkaa olla ohitse ja ilmakin on sopivan kylmä ja sateinen. Nettiyhteyteni on ollut katkolla jonkun aikaa, joten valitettavasti en ole päässyt päivittelemään mitään, enkä muiden blogeihin kommentoimaan. Pahoitteluni! Nytkin olen lainakoneella kyläilemässä ja huomaan olevani kyllä kovin riippuvainen koneestani… Toivottavasti pääsen netteilemään pian ja aloittelemaan aktiivisen ruuanlaittosyksyn.

Japanin loman jälkeiset fiilistelynuudelikeitot oli aivan pakko tehdä tuliaisnuudeleista. Keittopohjan voi tehdä kanasta, kasviksista tai lihasta. Nuudeleina voit käyttää mieleisiäsi ja lihan voi jättää reseptistä kokonaan pois. Itse laitoin valmiiseen keittoon mausteeksi chiliöljyä.

Nuudelikeitto

100g kanajauhelihaa
1tl inkivääriraastetta
1 kiinankaali
2 kevätsipulia
2 sipulia
1l kasvislientä
2 rkl miriniä
2 tl sesamöljyä
suolaa maun mukaan
nuudeleita

Wokkaa kana, sipulit ja inkivääri kunnes kana on kypsää. Kaada liemi ja lisää mirin. Kiehauta. Lisää kaalit ja sipulit ja keittele hetki. Lisää sesamöljy ja tarjoile nuudelien kanssa.

Kuplatee

Wednesday, June 25th, 2008

 

Bubble tea – Boba

Minua on jo pitkään kiehtonut Aasiassa ihanan värikkäät ja erikoisen näköiset kylmät juomat nimeltä bubble tea tai ehkä sitten kotoisammin kuplatee. Kuplateessä voi melkeinpä olla mitä tahansa hedelmäteejuomaa tai maitoteejuomaa, kunhan se on makeaa ja sisältää tapiokahelmiä. Kyseessä on nyt kunnon kasarihitti Taiwanista, joka ilmeisesti ei ole koskaan rantautunut Suomeen, mutta Aasiassa tämä juoma on hyvinkin yleinen. Juoma juodaan lasista tai mukista todella paksulla pillillä, jonka läpi nämä ihanat tapiokahelmet mahtuvat.

 

 

 Pieniä tapiokahelmiä kuin lumipalloja

Tietenkin tätä oli kokeiltava, kun törmäsin kaupassa tapiokahelmiin. En nyt löytänyt niitä tummia isoja helmiä, mitä kuplateessä käytetään, vaan ostin ilmeisesti pienempiä jälkiruoissa käytettäviä helmiä. Ilmeisesti tällä ei ole mitään väliä, mutta isot mustat helmet olisivat olleet näyttävämmän näköisiä. Antamani helmimäärät ja siiraappimäärä riittää n. 8 juomaan. Tapiokahelmet (2,5dl) keitetään väljässä vedessä n. 25 minuuttia ja annetaan seistä keitinvedessä toiset 25 minuuttia. Sillävälin voit tehdä kuplateehen sokerisiirapin.

Kuplateen sokerisiirappi:
2,5 dl valkoista sokeria
2,5 dl tummaa sokeria
5 dl vettä

Kiehauta vesi ja sokeri. Nosta sivuun ja anna jäähtyä. Kun tapiokahelmet ovat valmiit kaada siirappi helmien päälle. Tämän jälkeen voi vain mielikuvituksen antaa lentää! Itse tein kahta erilaista kuplateetä toisen “teen” kahvista ja toisen vihreästä teestä. Molempiin tulee maitoa ja siirappitapiokahelmiä, sekä kahvia tai teetä. Yläkuvassa tummempi oli kahvikuplatee ja vaalea oli teeversio samasta. Minulla ei ollut paksua pilliä ja lusikoin helmet samalla juomaa juodessa. Maku oli makea ja helmet olivat mukavaa pureskeltavaa. Ei hullumpi hellejuoma, vaikkei lämpöä taida ollakaan hetkeen tulossa..

 

 

Kypsät tapiokahelmet näyttivät ihan sammakonkudulta!

Perinteinen kuplatee

tapiokahelmiä
jäitä
vahvaa mustaa kiinalaista teetä
maitoa
sokeria

Nämä vaan sekoitetaan ja nautitaan kylmänä!

Höyrytetty silken tofu

Friday, June 6th, 2008

Pidän kovasti tofusta ja käyttäisin mielelläni enemmänkin sitä ruoanlaitossa. Jotenkin aina kuitenkin tofut jää kaupanhyllylle ja tulee laiteltua muuta. Jokin aika sitten Uneliaan kokin blogissa oli puhetta tofusta ja päätin kokeilla uutta tofureseptiä. Ostin nyt Mori-Nu:n silken tofua, jota en ollut ennen kokeillut.

Löysin Neil Perryn Simply Asian kirjasta kivan tofuwokkireseptin ja muokkailin sitä vähän oman kaapinsisällön mukaisemmaksi. Jos haluat wokista kasvisruokailijalle sopivaa voit korvata osterikastikkeen soijakastikkeella ja kanaliemen kasvisliemellä. Tofu on terveellistä, sekä hyvää ja tällä reseptillä tulee varmasti laitettua tofua uudestaankin.
Höyrytetty silken tofu mustalla etikalla
250 g silken tofua
2 rkl öljyä
3 valkosipulin kynttä
1 rkl pilkottua inkivääriä
1 sipuli pilkottuna
4 palaa kuivattua puunkorvasientä (black fungus)
3 rkl Shao hsing riisiviiniä
10 rkl kanalientä
2 rkl kiinalaista mustaa etikkaa (Chinkiang vinegar)
2 rkl osterikastiketta
1 rkl palmusokeria (tumma sokeri käy hyvin)
pala kurkkua viipaloituna
ripaus sichuaninpippuria
Pilko tofu varovasti paloiksi ja laita höyryttimeen. Höyrytä kunnes tofu on lämmin. Sillä aikaa kun tofu lämpenee tee kastike. Kuumenna wokki ja lisää valkosipuli, inkivääri, sipuli, sieni ja wokkaile hetki. Lisää riisiviini, kanaliemi, etikka, osterikastike ja sokeri. Keitä kunnes kastike on sileä ja kiiltävä, n. 3-5 minuuttia. Lisää viime hetkellä kurkku. Kaada kastike tofun päälle ja ripottele pintaan pippuri.

Kanaa osterikastikkeessa

Wednesday, May 14th, 2008

 
Tämä on yksinkertainen ja herkullinen kanaruoka. Töiden jälkeen on mukava saada nopeasti ihanan maistuvainen ruoka eteensä. Kanan asemasta voit käyttää myös nautaa tai possua. Soijasuikaleetkin toimivat varmasti jos laitat ne marinoitumaan ajoissa. Tämä ruoka taitaa olla yksi Chilimiehen bravuureista?

Kanaa osterikastikkeessa
450g kanan marinoimattomia rintafileitä/suikaleita
pala purjoa
2 rkl osterikastiketta
ripaus sokeria
1tl vaaleaa soijaa
1tl öljyä
2tl maissijauhoja
Tee lihalle marinadi sokerista, soijakastikkeesta, öljystä ja maissijauhoista. Marinoi suikaloitua lihaa muutama minuutti. Kuumenna kasvisöljyä (rypsi, maapähkinä) wokissa ja paista kana nopeasti kypsäksi. Lisää purjot ja osterikastike. Wokkaa hetki. Tarjoile tulisen chilikastikkeen ja riisin kanssa.