Archive for the ‘alkuruoat’ Category

Paprikabruschetta

Wednesday, February 18th, 2009

Nämä ihanat leivät sopivat hyvin välipalaksi tai vaikka illallisen alkupalaksi. Resepti näihin herkkuihin on otettu Donna Hay-lehden nrosta 43 Feb/Mar 2009.

Uunissa paahdetut paprikat

2 paprikaa

oliiviöljyä

1tl etikkaa

suolaa ja pippuria

Hiero oliiviöljy paprikoiden pintaan. Kuumenna uuni niin kuumaksi kuin saat ja laita paprikat uuniin kunnes ovat pinnasta hieman mustuneita. Laita paprikat muovipussiin jäähtymään. Poista paprikoista kuoret. Putsaa siemenet pois ja viipaloi paprika haluamasi kokoisiksi paloiksi. Lisää hieman etikkaa, suolaa ja pippuria.

Paprikabruschettat

vaaleaa leipää

oliiviöljyä

valkosipulia

uunissa paahdettua paprikaa

basilikaa

tomaattia viipaleina

Hiero valkosipulinkynttä leipien pintaan ja sivele oliiviöljyä. Paista leivät pannulla/parilalla/uunissa rapeiksi. Täytä paprikalla, basilikalla ja tomaatilla. Lisää hieman kastiketta.

Kastike:

2rkl punaviinietikkaa

1rkl oliiviöljyä

1tl sokeria

suolaa ja pippuria

Sekoita ainekset keskenään. Lusikoi bruschettan päälle.

Päärynä-sinihomejuustosalaatti

Tuesday, January 13th, 2009

Resepti on Donna Hayn kirjasta Modern Classics 1. Tämä salaatti on mukava suolaisen ja makean yhdistelmä. Käytin sinihomeena gorgonzolaa, mutta juusto olisi voinut olla hyvinkin vahvemman makuinen. Fenkolia en ole pahemmin ruoan laitossa käyttänyt, mutta tähän salaattiin fenkolin aavistuksen anismainen maku sopi oikein hyvin.

Päärynä-sinihomejuustosalaatti

150g rukolaa

1 pieni fenkoli ohueksi siivutettuna

2 päärynää ohueksi siivutettuna

200g sinihomejuustoa

balsamiviinietikkaa

oliiviöljyä

suolaa ja pippuria

Sekoita salaattiainekset keskenään ja pirskota viinietkikkaa ja öljyä päälle. Lisää suola ja pippuri.

Papulevite

Saturday, January 10th, 2009

Jos olet hummuksen ystävä niin tämä on mukavaa vaihtelua kikhernetahnalle. Ostin tölkillisen luomu valkoisia papuja. Tätä samettista levitettä voit käyttää myös dippinä. Ohjeen löysin Donna Hayn Dec/Jan 2009 nrosta 42. Tahnasta jää suuhun ihana valkosipulin maku ja chili lämmittää mukavasti. Levitteen ei ole tarkoitus olla tulinen vaan pieni potku chilistä tuo mukavaa lämpöä.

Sivelin vaaleisiin leivänviipaleisiin hieman oliiviöljyä ja paahdoin parilalla rapeaksi ja raidalliseksi. Papulevite ja rapeat leivät sopivat hyvin vaikka alkupalaksi tai maukkaan salaatin seuralaiseksi.

Papulevite

1 tölkki valkopapuja (cannellini)

1 kynsi valkosipulia

1tl jauhettua korianteria

1/4tl chiliä/cayennepippuria

merisuolaa ja mustapippuria

2tl hyvää oliiviöljyä

Huuhtele pavut. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja soseuta kunnes paputahna on sileää.

Gyoza

Tuesday, December 16th, 2008

Viime Tokion reissulla yhdeksi mieliruoaksemme tulivat gyozat. Näitä herkullisia possulla täytettyjä taikinanyyttejä söimme ihanan nuudelikeiton kera. Halusin kokeilla itse näiden herkkujen tekemistä uudelleen. Tämä gyoza-resepti on otettu kirjasta The Essential Wok Cookbook. Nyt jos saan hieman kehaista niin mielestäni tällä reseptillä tuli todella autenttisen makuisia possunyyttejä. Olin todella tyytyväinen lopputulokseen ja nämä herkut katosivatkin herkuttelijoiden suihin nopeasti.

En tehnyt itse gyozataikinaa ja käytin näihin nyytteihin kaupasta ostettua valmiiksi kaulittua wonton-taikinaa enkä ainakaan maussa huomannut mitään eroa. Olin taannoin saanut HK:lta muutamia lahjakortteja  testatakseni heidän uutuustuotteita. Päätin nyt osan tuhlata näihin ihaniin nyytteihin. Käytin gyozoihin HK:n uutuutta kevyttä porsaan paistinjauhelihaa.

Gyozat

Täyte:

150g kiinankaalia hienonnettuna

250g porsaan jauhelihaa

2 valkosipulin kynttä murskana

2tl raastettua tuoretta inkivääriä

2 kevätsipulia/pala purjoa hienonnettuna

2tl maizenaa

1rkl vaaleaa soijakastiketta

2tl kiinalaista riisiviiniä/kuivaa cherryä

2tl seesamiöljyä

Nyytit:

n. 40 kpl wontontaikinalehtiä tai gyozataikinaa

öljyä paistamiseen

1,25dl kanalientä

Sekoita täyteaineksista taikina ja täytä wontonlehdet taikinalla. Kostuta taikinan reunoja vedellä ja taittele sekä rypytä nyytit. Paina nyytin pohja tasaiseksi. Paista nyyttejä kuumalla pannulla pari minuuttia pohjapuoli alaspäin ja kaada sen jälkeen kanaliemi pannulle. Laita kansi kiinni ja höyrytä nyytit kypsiksi n. 4 minuuttia. Tarjoile soijakastikkeen kera.

Aioli – valkosipulimajoneesi

Wednesday, December 10th, 2008

Valkosipulimajoneesi on vaan niin hyvää ja käyttökelpoista moneen ruokaan. Aioli on yllättävän helppo tehdä ja saat nopeasti annoksen kullankeltaista ja maukasta herkkua itsellesi vaikka ravunpyrstöjen tai ranskanperunoiden dippaamiseen. Resepti on löydetty täältä ja hieman muokattuna sitä testasin.

Aioli

2 kananmunan keltuaista

1tl suolaa

2 valkosipulin kynttä

4tl sitruunamehua

2,5dl hyvää oliiviöljyä

pippuria

(2tl kokojyväsinappia)

Purista kynnet puristimella. Vatkaa keltuiset, valkosipuli ja 2tl sitruunamehua tasaisen vaaleaksi tahnaksi noin puoli minuuttia. Lisää öljyä ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Lisää halutessasi sinappi.

Perunalastut

Thursday, October 23rd, 2008

Mies innostui kovasti perunalastujen tekemisestä nähtyään Discovery Channelin Mike Rowen Dirty Jobs-jakson jossa oltiin Dirty´s perunalastutehtaalla. Kyseinen ohjelma ei ole ihan minun suosikkiohjelmieni joukossa, mutta kyse on siis erilaisista likaisista töistä, joita Mike Rowe käy eri firmoissa kokeilemassa. Hienosti lastujen teko onnistui kotonakin ja taatusti ovat ilman E-koodeja ja aromivahventeita.  Joten tässäpä chilimiehen resepti kotona tehtäviin maukkaisiin perunalastuihin.

Perunalastut

Ohueksi viipaloituja kuorimattomia perunoita

rypsiöljyä paistamiseen

suolaa maustamiseen

Viipaloi perunasta ohuita siivuja veitsellä tai mandoliinilla. Kaada wokkiin n. 2cm öljyä ja kuumenna kuumaksi. Testaa öljyn kuumuus perunalla. Uppopaista perunat useassa osassa ja nostele talouspaperille valumaan. Erottele valumassa olevat lastut toisistaan etteivät takerru kiinni. Suolaa ja syö.

Espanjalainen perunamunakas – Tortilla de Patatas

Saturday, October 11th, 2008

En ole mikään onnistuja munakkaiden kanssa, mutta tätä reseptiä olen tehnyt useamman kerran ja koskaan se ei ole pettänyt. Tämä on ihana tapasruoka tai vaikka runsas aamiainen.
Tortilla de Patatas

3-4 isoa perunaa

1 iso sipuli pilkottuna
suolaa
pippuria
oliiviöljyä
6 munaa

Viipaloi perunat mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Kaada paistinpannulle n. 1,5cm oliiviöljyä. Kuumenna öljy todella kuumaksi ja testaa yhdella perunasiivulla alkaako se heti paistua. Kaada perunasiivut ja sipuli kuuman öljyyn ja paistele ne kypsiksi. Riko toiseen kulhoon kananmunat ja vatkaa rakenne rikki. Lisää suolaa ja pippuria.

Valuta kypsät perunat siivilässä liiasta öljystä ja ota valutettu öljy talteen. Kaada valutetut perunat munaseoksen joukkoon. Kaada pannulle tallennetusta öljystä sopiva määrä öljyä ja kaada muna-perunaseos pannulle. Paistele munakasta hitaasti miedolla lämmöllä kunnes munakas on hyytynyt. Käännä sitten lautasen avulla munakas ja paistele hitaasti toinenkin puoli kokonaan kypsäksi.

Sinappiset tonnikala-vihannestarteletit

Monday, August 11th, 2008

Jatkan La Tartine Gourmande-blogin ihanien reseptien hyödyntämistä. Löysin tartelettiohjeen, joka oli todella viehättävän näköinen. Tein tartelettipohjan kaapistani löytyneistä jauhoista ja piirakkapohja onnistui täydellisesti. Pohja oli helposti kaulittava ja todella maukas. Minun tartelettivuoat olivat ilmeisesti hieman pienemmät, kuin alkuperäisessä ohjeessa, sillä taikinani riitti hyvin kuuteen pikku vuokaan. Täytteet voit valita mieleiseksesi ja määriä en ole laittanut, kun jokaisella on omankokoisensa vuoat. Muokkasin tartelettien täytteet paremmin sopimaan jääkaappini kanssa, mutta sinappia ei kannata jättää pois pohjasta.

Sinappiset tonnikala-vihannestarteletit

6 pientä tartelettivuokaa

Tartelettitaikina:
1,8 dl vehnäjauhoja
1,2 dl sämpyläjauhoja
1,2 dl ruissihtijauhoja
ripaus suolaa
1 muna
4 rkl oliiviöljyä
4 rkl kylmää vettä
1 rkl unikonsiemeniä

Sekoita kulhossa jauhot, suola ja unikonsiemenet. Lisää muna ja sekoita. Lisää öljy hitaasti sekoittaen. Lisää vesi lusikallinen kerrallaan, kunnes taikina on valmis. Muotoile taikinasta pallo (taikinan kuuluu muotoutua helposti) ja laita kelmuun jääkaappiin tunniksi.

Päällinen:
kesäkurpitsaa
vuohenjuustoa
Dijon sinappia
tölkkitonnikalaa
kevätsipulia
oliiviöljyä
kirsikkatomaatteja

suolaa ja pippuria

Viipaloi ohueksi kesäkurpitsa ja laita viipaleet marinoitumaan suolan, pippurin ja öljyn kanssa jääkaappiin n. puoleksi tunniksi. Kauli taikina piirakkavuokiin ja pistele pohjaan haarukalla reikiä, ettei taikina kohoa. Sivele pensselillä sinappia kaikkiin piirakkapohjiin ja täytä mieleiseksi. Rouhi päälle suolaa, pippuria ja pirskota hieman oliiviöljyä. Paista uunissa 220C n. 30 minuuttia. Seuraa piirakoita, etteivät pala. Tarteletit ovat hyviä kylminä ja lämpiminä. Kevätsipuleita ei kannata paistaa uunissa, vaan ripottelin ne valmiiden tartelettien päälle.

Vietnamilaiset kevätkääryleet ja karamellisoidut jättikatkaravut

Sunday, June 8th, 2008

Keittokomeron Sohvi heitti minulle salamahaasteen, johon on nyt vastattu. Sohvi haastoi minut tekemään mitä tahansa ruokaa jättikatkaravuista. Jättikatkarapuja viljellään ja kalastetaan pääasiassa Aasiassa, joten en harkinnutkaan muun tyylistä ruokaa. Jättikatkarapuja ei saa Suomessa tuoreena, vaan ne ovat aina pakastettuja. Useita Penaeidae-suvun äyriäisiä kutsutaan Suomessa jättikatkaravuiksi, joten en todellisuudessa osaa sanoa onko minulla ostettuna oikeita jättikatkarapuja. Macrobrachium rosenbergii eli se oikea jättikatkarapu on makean- ja murtoveden rapu ja on englanniksi kutsuttuna giant river prawn.
En ole ennen jättikatkaravuista mitään tehnyt, mutta ravintolassa käydessä ne ovat olleet suosikkejani, joten ihan mistään vieraasta tuotteesta ei ole kyse. Olen syönyt vietnamilaisessa pienessä rantakylässä elämäni parhaat merenherkut, joten ajattelin vietnamilaisia ruokia heti ensimmäisenä. Nyt salamahaasteruokina tekemäni ruoat eivät ole omia reseptejäni, vaan pyrkivät olemaan aitoja vietnamilaisia ruokia. Olen käyttänyt apunani Nancie McDermottin Quick & Easy Vietnamese kirjaa. Tykkään kovasti laittaa vietnamilaisia ruokia, koska reseptien ruoka-ainekset ovat kohtuullisen helpolla Suomesta saatavia ja vietnamilaisessa keittiössä miellyttää paljon runsas tuoreiden yrttien käyttö, joten nämä ruoat sopisivat hyvin myös kesän ruokahaasteen ruoiksi. Jälkkäreitä en todellakaan edes harkinnut tekeväni jättikatkaravuista. Menisi turhan erikoiseksi minun makuuni…
Selailin hieman internettiä löytääkseni vietnamilaisa ruokasivuja, mutta aika huonolla tuloksella. Tässä kuitenkin yksi sivusto Viet World Kitchen, josta löytyy kivaa tietoa vietnamilaisesta ruokakulttuurista. Salamahaasteruokani ovat riisipaperirullat jättikatkaravuilla ja mintulla sekä jättikatkarapuja karamellisoidulla chilikastikkeella. Jälkiruoaksi riittää vietnamilainen ihanan makea kahvi.

Vietnamilaiset riisipaperirullat jättikatkaravuilla ja mintulla – Goi Cuon
ohuita riisinuudeleita
pyöreitä riisipaperiarkkeja
salaattia
mintun lehtiä
korianterin lehtiä
kevätsipulia
jättikatkarapuja
Kypsennä nuudelit ohjeen mukaan ja jäähdytä kylmässä vedessä. Pilko kaikki ainekset valmiiksi. Liota yhtä riisipaperiarkkia laakeassa vesiastiassa, jossa on kuumaa vettä n. 15 sekunttia. Nosta arkki varovasti vedestä ja laita leikkuulaudalle. Täytä arkki ja kääri. Kostuta hieman arkin reunaa vedellä ja liimaa rulla kiinni. Vaikka riisipaperiarkit näyttävät kosteina hyvin ohuilta ja haurailta, ei kannata huolestua. Arkkeja pystyy käsittelemään melko reippain ottein.

Vietnamilainen perusdippi – Nuoc Cham
1 rkl pilkottua valkosipulia
2 rkl sokeria
1 tl kuivattua chilimurskaa
3 rkl kalakastiketta
3 rkl vettä
2 tl limen mehua

Jättikatkaravut karamellisoidulla chilikastikkeella – Tom Rim
2 rkl rypsiöljyä
1 valkosipuli
1 sipuli
jättikatkarapuja
2 rkl kalakastiketta
1 rkl sokeria
kuivattua chilimurskaa (maun mukaan)
vettä
2 rkl kevätsipulia
2 rkl tuoretta korianteria

Kuumenna öljy wokissa. Lisää valkosipuli ja sipuli. Lisää ravut. Sekoita joukkoon kalakastike, sokeri ja chilimurska ja lisää vesi. wokkaile nopeasti, ettei ravut sitkisty. Ripottele korianteri ja kevätsipuli. Tarjoile kuumana tai lämpimänä nuudeleiden tai salaatin kera.

Seesamiset katkarapupalat

Monday, May 19th, 2008



Toukokuun ruokahaaste – seesamiset katkarapupalat

Toukokuun ruokahaasteena on Uneliaan kokin määrämä cocktailpalat. Ensikertailaisena osallistun ruokahaasteeseen. Halusin kehitellä perinteisestä katkarapuleivästä jotain erilaista. Tarkoituksena oli säilyttää merellinen raikkaus, mutta lisätä hieman jotain uutta. Taikina on ihan normi piirakkataikina. Sopii myös makeille leivoksille. Ostin tuollaisia pieniä ja söpöjä piirakkamuotteja, joihin tein pohjan. Taikina riittää noin kuuteen pieneen piirakkamuottiin.

Testasin täytteen kolmella pohjalla, joten täytereseptini ei ole määrällisesti tarkka. Ainoastaan mitä ei todellakaan kannata liiotella on seesamöljy. Se helposti peittää kaiken muun maun. Mielestäni on tärkeää, että katkarapu maistuu sormipalassani.

Taikina:

1,5dl vehnäjauhoja

1rkl vettä

60g voita

Nypi vehnäjauhot ja voi. Lisää tarvittaessa vettä. Painele taikina muotteihin ja töki haarukalla pohjiin reikiä. Paista pohjia uunissa 200°C 15/20 minuuttia. Vahdi hyvin, sillä pohjat palavat herkästi, koska ovat niin pieniä.

Täyte:

1 osa kermaviiliä

3 osaa majoneesia

ripaus chiliä

tippa seesamöljyä (tämän kanssa ei kannata lotrata)

suolaa ja pippuria

pilkottuja katkarapuja

ruohosipulia

valkosipulia

loraus limen mehua

(koristeeksi kokonainen katkarapu ja ruohosipulia)

Sekoita täyte ja mausta maun mukaan ilman, että rapujen maku peittyy alle. Täytä jäähtyneet taikinakupit.